Kurvasin yhtenä alkuviikon aurinkoisena iltana tanssitunnilta kotiin puutarhamyymälän kautta – ja olin vähällä seota. Liike oli pullollaan toinen toistaan kauniimpia, upeampia, suloisempia kesäkukkia.
Onneksi ei ollut miestä eikä nuoria mukana. Sain rauhassa pörrätä ympäriinsä, ihastella ja valikoida. Olikin leppoisaa ja aika kului huomaamatta, kun kukaan ei hoputtanut.
Vaikea oli valita, mutta lopulta pääsin myymälästä ulos ostoskärryllinen kukkia ja multaa mukanani. Pelasin varman päälle ja ostin pihalle omia lempparikukkiani, joiden tiedän kestävän vähän vilpoisempaakin säätä.
Mitään lämpöaaltoahan ei tänä keväänä ole vielä koettu. Kevät on edennyt suorastaan tuskastuttavan hitaasti. Valkovuokotkin alkoivat kukkia takapihallamme viikkoja myöhemmin kuin viime vuonna.
Raahasin kuitenkin pihakalusteet terassille lämpimän sään toiveissa. Suosikkipaikkani takapihan terassilla on rentouttava riipputuoli, jossa on mukava keinahdella ja vaipua omiin ajatuksiin.
Pöydän ääressäkin kestää nykyään istuskella, kun löysin vihdoin haastavaan tilaan sopivan aurinkovarjon, joka suojaa paahteelta. Terassille paistaa aurinko koko päivän, eikä sään tarvitse olla kovinkaan lämmin, kun siellä on jo turkasen kuuma. Saimme myös nikkaroitua miehen kanssa terassille näkösuojan. Ennen terassi oli kokonaan avoin.
Mutta lämmintä tai ei, kesäkukkia piti saada pihalle. Istuttelin ruukkuihin luottokukkiani orvokkeja, tähtisilmiä ja pelargoneja. Ne kukkivat kauniisti ja sitkeästi pitkin kesää eivätkä hätkähdä vähän viileämpiä öitä. Pitää vaan muistaa kastella ja lannoittaa niitä ja nyppiä kuihtuneet kukat pois.
Tuntui rentouttavalta, suorastaan meditatiiviselta, touhuta pihalla ja istutella kukkia vuoden tauon jälkeen. Se on aina yhtä ihanaa. Nyt on mukavaa, kun pihalla on vähän väriä. Ja lisää tulee, kunhan kesä edistyy.
Aurinkoista viikonloppua!
