Meille tuli miehen kanssa ensimmäinen koronavirukseen liittyvä pieni erimielisyys. Luulen, että sellaisia syntyy aika monessa perheessä viimeistään siinä vaiheessa, kun kotona oleminen alkaa turhauttaa ja tekisi mieli kiipeillä seinille. Nythän olemme vasta aivan alussa tässä sosiaalisessa eristäytymisessä, emmekä tiedä vielä, miten haastavaa siitä voi tulla.
Erimielisyytemme liittyi vessaremppaan, jonka suunnittelun aloitin kauan ennen kuin olimme kuulleetkaan koronaviruksesta ja jonka valmistelua olen jatkanut koronaviruksesta huolimatta. Pari päivää sitten mies kysyi pöyristyneenä: ”Et kai sä meinaa tässä tilanteessa sitä remppaa tehdä?”
Todellakin aion! Koronavirus on hyvä lisäsyy tehdä remppa juuri nyt. Meidän perheen normaaleista vapaa-ajan toiminnoista 80-90 prosenttia on pakollisella tauolla tanssimisesta kuntosalitreeneihin ja pesäpalloon ja kaikki siltä väliltä. Meillä on aikaa olla kotona. Tarvitsemme mielekästä tekemistä. Tarvitsen muuta ajateltavaa. Haluan edes jollakin tavalla edesauttaa sitä, ettei kaikki taloudellinen toimeliaisuus lamaannu tässä yhteiskunnassa. Haluan tukea yrittäjiä ja ostaa sellaisia tarvikkeita ja palveluita, joita tässä tilanteessa pystyy hyödyntämään. Onneksi mieskin ymmärsi, ja on nyt melkein yhtä innostunut kuin minä.
Tilasin siis (pitkän ja vaikean valinnan jälkeen) hanan, altaan, allaskaapin ja led-valopeilin. Kävin K-raudassa ostamassa kaakelimaalit, maalipesun ja esikäsittelyaineen, maalikaukalon, telan ja telavarren. Sovin asentajan kanssa sähkö- ja putkitöistä, sen jälkeen, kun vihdoin olin löytänyt kohtuuhintaista apua tarjouskierroksen jälkeen. Tein muutostyöilmoituksen taloyhtiölle.
Tulisin hulluksi, jos vain pyörittelisin peukaloitani kotona, seuraisin kaiket päivät huonoja uutisia koronavirustilanteesta ja odottaisin maailmanloppua. Kriisitilanteissakin kannattaa koettaa jatkaa tavallista arkea siinä määrin kuin se vain on mahdollista. Ja kun tämä kaikki on ohi ja pääsemme normaaliin arkeen, meillä on uusi, entistä ehompi vessa.
Olen luonteeltani optimisti ja katson luottavaisin mielin eteenpäin. Mies maalailee välillä kauhukuvia talouden ja yhteiskunnan luhistumisesta ja on siitä luonnollisesti ahdistunut. Olen minäkin, jos alan liikaa rypeä huonoissa uutisissa.
Tilanne on vakava mutta uskon, että tästä selvitään. Emme sentään ole sodassa. Jotain hyvääkin on jo seurannut. Ihmiset ovat alkaneet huolehtia käsihygieniastaan, kausi-influenssat ovat vähentyneet, yhteen hiileen puhaltaminen on lisääntynyt, lentäminen ja muu ympäristön saastuttaminen on vähentynyt… Ehkä koko koronavirus on tarkoitettu varoitusmerkiksi ja muistutukseksi ihmiskunnalle, että emme tuhoaisi maapalloa.
Onneksi nyt on kevät, ja valo ja lämpö lisääntyvät kokoa ajan. En pääse tansseihin, tanssitunneille, jumppaan enkä salille. Mutta voimme lenkkeillä, pyöräillä ja retkeillä. Tänään reippailimme monta tuntia metsässä ja joimme termospullosta kahvit. Luonto rauhoittaa ja ulkoilma piristää.
On aikaa olla yhdessä ja tehdä jotain ihan muuta kuin yleensä. Sen sijaan, että kyyditsisin lapsia treeneihin tai ajelisin tansseihin, opetan esikoistamme ajamaan autolla ja istun itse pelkääjän paikalla. Innostuin myös vaihtamaan kasveille mullat ja seuraavaksi alan odotella, että pääsen pihalle kuokkimaan.
Jos omissa oloissa oleminen tekee tiukkaa, muistutan itselleni, että tavoite on hyvä ja tärkeä. Sosiaalinen etäännyttäminen hidastaa epidemian etenemistä niin, että kaikki vakavasti sairastuneet voidaan hoitaa, eivätkä terveydenhuollon resurssit lopu kesken.
Koetetaan jaksaa ja olla kärsivällisiä ja pitää huolta toinen toisistamme. Yhteisvoimin tästä selvitään. Ehkä ihmiset löytävät tämän vaikean tilanteen ansiosta jotakin uutta sisältöä elämäänsä ja huomaavat, että vähempikin hössöttäminen ja meneminen riittää.
