Lehtokotilo on viheliäinen nilviäinen, joka nostattaa tukkani pystyyn ja kiukun pintaan. Törmäsin näihin inhokkeiheni tänä keväänä saman tien, kun aloin laittaa pihaa ja perennapenkkiä kesäkuntoon.
Viime kesähän oli lehtokotiloille ihanteellinen, sateinen ja kostea. Ne pääsivät lymyilemään vehreän, rehevän kasvillisuuden suojissa ja lisääntymään villisti. Silloin havahduin torjuntaan liian myöhään, ja päätin keskittää huomioni turvallisempiin ruukkukukkiin. Katselin vain toivottomana, kuinka kasvien lehdet reikiintyivät ja tuho levisi kukkapenkissä. Kun lehtokotilo on saavuttanut jonkun paikan, sen populaatio lisääntyy melkoisella vauhdilla.
Tänä kesänä aion tehdä kaikkeni estääkseni lehtokotiloita leviämästä. Ihanteellista olisi, jos saisin torjuttua ne kokonaan, mutta se taitaa olla utopistinen toive. Mutta ainakin olen aloittanut sodan nyt monella rintamalla.
Olen kiertänyt pienen takapihamme ja kolunnut kukkapenkin päivittäin ja poiminut pois kaikki kotilot, joita suinkin olen löytänyt. Torjunta kannattaa aloittaa heti, kun kotilot ilmestyvät pihaan tai puutarhaan. Lehtokotilot lähtevät keväällä liikkeelle ja ovat silloin nälkäisimmillään. Jos ne saa poimittua ennen kuin ne alkavat munia ja lisääntyä, on hyvät mahdollisuudet onnistua. Kun keväällä poimii yhden yksilön pois, kotiloita on kesällä 80 yksilöä vähemmän.
Kerään kotilot aluslautaselle tai muuhun astiaan ja tapan ne nakkaamalla kiehuvaa vettä päälle. Kuolleet nilviäiset suljen pussiin ja heitän roskikseen. Pihalle niitä ei kannata jättää, koska nilviäisillä on tapana syödä toisiaan, enkä halua houkutella niitä yhtään lisää.
Parhaiten lehtokotilot saa kiinni iltahämärällä, kun ne nousevat kasvien lehdille illan viiletessä ja kosteuden lisääntyessä. Myös pikkuruiset, nuppineulanpään kokoiset munat kannattaa kerätä pois ja hävittää.
Lehtokotilot viihtyvät parhaiten maassa, jossa on kalsiumia. Happamasta maasta ne eivät suuremmin pidä. Tämän olen huomannut. Meillä on lehtikotiloita ylivoimaisesti enemmän takapihalla kalkitussa maassa kuin etupihan happamassa maassa alppiruusujen, pikkutalvion, kevätkaihonkukkien ja pensasmustikan seurassa. Etupihalla, kuten myös takapihalla, on kuitenkin myös kuunliljoja, jotka ovat lehtokotiloiden suurta herkkua.
Päätin raivopäissäni, että kiskon kuunliljat pois, jotten ehdoin tahdoin houkuttele kotiloita niiden herkuilla. Ryhdyin tuumasta toimeen, vaan eipä ollutkaan ihan helppo homma. Kuunliljoilla on aivan järkyttävän sitkeät juuret! Pienet kuunliljan alut istuivat järkähtämättä maassa, vaikka niitä miten kiskoin, revin ja raastoin. Yritin jo viime vuonna harventaa niitä, mutta luovutin.
Otin avukseni rikkaruohonpoistajan eli voikukkapihdit, joilla yleensä napsin näppärästi voikukkia juurineen, mutta eipä ollut niilläkään ihan vaivatonta. Ähelsin hikipäässä toista tuntia, ja lopulta kovat juurimöhkäleet alkoivat irrota pala palalta. Kuunliljojen kohdalle jäi kukkapenkkiin aukko, mutta eipä tuo haittaa. Luulen, että ympärillä olevat maanpeittokasvit valtaavat alueen kyllä pian.
Poistin myös voikukat ja muut leveälehtiset kasvit pihalta, sillä niistäkin lehtikotelot pitävät. Ne viihtyvät voikukkien alla silloinkin, kun ympäröivä nurmikko on leikattu. Kun pitää pihan siistinä ja poistaa kaikenlaiset pöpeliköt ja kasvien ”jätealueet”, lehtokotiloilla on vähemmän paikkoja piileskellä.
Varsinaisen kotilopesäkkeen löysin kukkapenkin ulkopuolellekin levinneen, rehevän kurjenpolvijuurakon alta. Saksin ja karsin pöheikön karskilla kädellä ja keräsin kotilot pois. Nyt on enää hillitty kasvusto jäljellä – eikä yhtään kotiloa lähimailla.
Istutin kukkapenkkiin muutamia uusia perennoja, muun muassa akileijan. Siitä lehtokotilot eivät kuulemma tykkää, joten se saanee kukkia rauhassa. Akileija on komea ja sen kukat ovat kauniita katsella, joten ihan pelkästään etanoiden takia en kasvia ostanut.
Kun olin päässyt pihan siivoamisessa vauhtiin, karsin samalla aitaan ja seinään levinnyttä villiviiniä pienemmäksi ja leikkasin pensasaidan matalammaksi. Nyt piha näyttää siistiltä, ja olen tyytyväinen, kun mikään ei rehota valtoimenaan. Tuntuu yhtä hyvältä kuin silloin, kun on tehnyt kotona suursiivouksen ja siivonnut sellaisetkin paikat, joita ei yleensä tule siivottua.
Luomutorjuntatoimieni lisäksi levittelin kasvien juurille rautafosfaattirakeita, joita syötyään kotilot hakeutuvat koloihinsa ja kuolevat. Rautafosfaatti on haitatonta ihmisille ja eläimille. Sitä voi ostaa puutarhamyymälöistä ja rautakaupoista. Ongelma on vain se, että ainetta joutuu lisäilemään kesän mittaan. Toistaiseksi en tiedä, kuinka hyvin tuo toimii.
Satu Sata sävyä vihreää -blogista kommentoikin jo tuossa alla, että Englannissa lehtokotiloita karkotetaan valkosipulilla kuunliljoista. Minäkin keittelin kotiloiden kiusaksi pari litraa tujua valkosipulilientä, jota lisään muutaman ruokalusikallisen kastelukannulliseen vettä ja ruiskuttelen kasvien lehdille. Liemestä tuli todella vahvaa, sillä taisin laittaa kahteen litraan peräti kymmenen kynttä ja keittelin seoksen tiiviiksi.
Säilöin tiivisteen puolentoista litran limsapulloon ja jätin tiskipöydälle odottelemaan. Seuraavana päivänä poikani piti lähteä koulun jälkeen kiireellä pesismatsiin toiselle paikkakunnalle. Olin itse silloin juuri kaupassa, ja kun tulin takaisin, huomasin, että valkosipulivedestä on hävinnyt pari desiä.
Ei hyvää päivää, oliko poika juonut sitä!!! No ei onneksi. Hän oli aikonut ottaa tiskipöydällä olevan ”vesipullon” mukaansa, mutta päätti vaihtaa veden, kun se näytti samealta ja vanhalta. Poika ei ehtinyt kuin avata korkin ja kaataa siitä tilkan pois, kun haju hyökkäsi päälle. Eiköhän se kotiloitakin karkota.
Ja sitten vielä yksi torjuntatapa, johon en itse pysty kauheasti vaikuttamaan: takapihallamme ahkerasti vieraileva harakka. Yleensä en ole mikään harakkafani, mutta nykyään hypin suunnilleen riemusta aina, kun harakka tulee nokkimaan pihalle. Harakat nimittäin pystyvät nokkimaan kotelon hajalle ja käyttämään lehtokotiloita ravinnokseen. Myös mustarastas pystyy samaan, mutta niitä ei meillä ole näkynyt, valitettavasti.
Näillä konsteilla mennään ja toivotaan parasta. Mutta nyt aion nauttia kesästä, kukista, auringosta ja lämmöstä. Sitä onkin tarjoiltu meille runsaalla kädellä jo toista viikkoa, ja tuntuu, että kasvit kasvavat vauhdilla ja alkavat kukkia etuajassa.
Olin ajatellut pärjätä tämän kesän ilman tähtisilmiä. Mutta niinhän siinä taas kävi, etten voinut vastustaa kiusausta, kun näin lempparikesäkukkiani puutarhamyymälässä. Onneksi oli vielä kaksi ruukkua tyhjänä ja sain kukat istutettua ilman ruukkuostoksille lähtemistä.
Olen iloinen, jos jaat postauksen ystävillesi tai muille aiheesta kiinnostuneille. Kiitos!
Hyi ja yök. Onneksi en ole näihin niljakkaisiin törmännyt. En kyllä edes tahdo. Joten koputan puuta monta kertaa.
Meidän suunnalla näitä tuppaa olemaan joka pihalla ja ympäröivässä maastossa, kun on melko kostea maaperä. Ja jos naapurilla on, kohta on omallakin pihalla. Inhottavia ne tosiaan ovat. Aluksi piti poimiakin suunnilleen silmät kiinni jollain kättä pidemmällä, mutta nyt olen pikkuisen tottunut. Mutta haluan kaikki pois, ja mitä pikemmin, sen parempi.
Lehtokotilot ovat kyllä sellainen riesa, että hyttyset jäävät armotta toisiksi. Meille kotilot kulkeutuivat jäniksinä todennäköisesti auton pohjassa ja siitä lähtien sotaa on käyty vuosittain. Varsinkin sateen jälkeen tuntuu, että uskaltaako tässä enää astua mihinkään ilman, että rusahtaa. Meillä pari kanaakin on ruvennut etanametsälle ja oppinut rikkomaan kotiloiden kuoren nokallaan.
https://aatenarikka.blogspot.fi/
Hui, kuulostaa pahemmalta kuin meillä. Meillä on niin pieni piha, että torjunta ei ole ylivoimaista. Isoilla pihoilla, joissa on paljon piilopaikkoja, on varmaan aika toivotonta hommaa. Olen kuullutkin, että lehtokotilot voivat kulkeutua ja levitä autokyydissä paikasta toiseen. Ei ihme, että ovat levinneet Suomessa vissiin Oulun seudulle asti. Joskus 20 vuotta niitä oli vain pienellä alueella. Vähän sama juttu kuin punkkien kohdalla… tai espanjansiruetanan… Mistä näitä kaikkia vihollisia oikein tuleekaan riesaksi asti? Joka tapauksessa, aurinkoista kesää!
Meillä on kyllä paljon nokkosta ja muita kotiloiden suosikkieväitä lähettyvillä. Ja maaseudulla kun ollaan, niin piilopaikkapuskia riittää tontin ulkopuolellakin. Sitkeitä vieraslajivihollisia riittää myös kasvikunnan puolelta: esimerkiksi jättipalsami on sitkeä kuin mikä. Hyvät kesät sinnekin suuntaan!
Lehtokotilot ovat tulleet jäädäkseen…valitettavasti ne voittaa aina vaikka mitä tekisimme. Ellei niihin saisi jonkin viruksen, joka eliminoisi ne kokonaan. Poimiminen on tehokkain tapa rajoittaa populaatiota, Ferromol auttaa siinäkin, mutta on aika hinnakasta. Toimii mielestäni aika ok. Maan happamuudella taas ei mielestäni ole mitään vaikutusta, koska meillä on nyt ph 6 kalkituksen jälkeen ja joka kesä aiemin ( kun ei olee kalkittu) niitä nilviäisiä on ihan riesaksi asti. Turhaan kuunliljat poistat, Engalnnissa he käyttävät valkosipulitislettä kuunliljojen 'suojaamiseen' kotiloilta, eli susmuutavatlaimennettua islettä liljan lehdille.
Onnea ja menestystä kotilosotaan. Täällä soditaan kans urakalla…
Kiitos! Tästä tulee varmasti hyvä kesä, kun on jo nyt näin lämmintä melkein läkähdyksiin asti.
Niinpä, jokin joukkotuho niihin pitäisi saada… Mutta meidän pihassa näyttää jo ihan hyvältä. Kotiloita ei ole näkynyt enää kuin yksittäisiä tapauksia silloin tällöin. Käyn heti eliminoimassa 🙂
Kotilot ovat viihtyneet meillä happamassa rodomullassa huonommin kuin kalkitussa mullassa. Mutta kyllä ne siinäkin pärjäävät. Halusin kiskoa kuunliljat senkin takia, että ne ovat levinneet ja tuuhentuneet ihan hulluna enkä tykkää niistä enää. Ja lehdet ovat ikävän näköisiä, kun kotilot nakertelevat ne rei'ille.
Hyvä kun muistutit, minähän keitin tujun valkosipuliliemen lehtien suojaksi – pitääkin lisätä se tuonne tekstiin. Siihen liittyykin yksi hauska juttu 🙂
Tsemppiä taistoon ja aurinkoista viikon jatkoa!
Oi ei poika parkaa, onneksi ei juonut 😉 No jos oli pelkkää valkosipulia ja vettä, niin eipä häneen varmaan mikään pöpökän olisi enään iskenyt 😉
Kiitos sinullelinkityksestä <3
Aurinkoa loppuviikkoosi!!
Keväällä ne majailivat vuorenkilpien juurakoiden alla.Kaikki vuorenkilvet saivat tien reunasta kyytiä!Ne pitävät myös ukonhatuista, joista helppo kerätäkin.
Eilen keräsin Kreetalla ystävieni puutarhasta n. 100 jättikotiloa=lehtokotilo.Niillä oli linnake nuoren jukkapalmun lehtien tyvessä,Ts. ne etsivät Suomessakin ns. linnakekasveja.Keväällä löysin niitä maan alta vattupuskien juurelta.
Voi apua, kuulostaa hurjalta! Inhoan aina vain enemmän noita nilviäisiä. Olisi niin kivaa, kun saisi rauhassa hoidella pihaa ilman mokomia tuholaisia. Näin jälkikäteen voin kertoa, että etanajahtini tuotti tulosta, enkä löytänyt viime kesänä kovinkaan montaa etanaa sen jälkeen, kun olin aloittanut "sotatoimet". Ensi kesänä sitten taas uudestaan…
Mukavaa talven jatkoa sinulle ja hyvää joulunaikaa!