Vietimme tänä kesänä juhannusta vesillä. Veneilimme Suomenlahdella Helsingin edustalla, ja sää pääsi yllättämään: se oli täydellinen! Aurinkoinen, lämmin ja aivan tyyni. Näin hyvää veneilysäätä ei ole ollut juhannuksena kuulemma kymmeniin vuosiin.
Puitteet olivat kohdillaan, ja minäkin pystyin nauttimaan täysillä. Ei ollut huolen häivää siitä, pysyykö vene pinnalla tai osummeko jossain kohdin karille.
Olen tutustunut veneilyn ihmeelliseen maailmaan vasta näin aikuisena – siitä lähtien, kun tapasin nykyisen veneilyhullun mieheni. Hän on luotsannut minua kärsivällisesti merielämään viimeisten seitsemän vuoden aikana. Aluksi olin välillä huolissani: Mitä jos vene uppoaa? Ei se voi upota, mies rauhoitteli. Ja minä uskoin. Mies on veneillyt lapsesta asti, ja luotan hänen kapteenintaitoihinsa sataprosenttisesti.
Merellä oli yllättävän rauhallista, vaikka olin ajatellut, että hieno sää ja juhannus on yhdistelmä, joka houkuttelee vesistöt täyteen veneilijöitä. Rantauduimme sympaattiseen Pikku Leikosaareen Itä-Helsingin edustalla. Saari on sisäsaaristossa, mutta sinne päästäkseen on ylitettävä pieniä selkiä. Tuulisella säällä vaahtopäät hakkaavat venettä ja tyrskyt roiskuvat päälle, mutta nyt soljuimme pehmeästi ja mukavasti tyynen meren pintaa.
Vesi oli melkoisen matalalla, joten miehen piti sompailla jonkin verran, että sai ajettua veneen turvallisesti kiinnittäytymispaikalle. Rannat ovat tällä saarella enimmäkseen aaltojen ja jäiden silottamaa kalliota. Veteen viettävälle kalliolle kapuamiseen tarvitaan vähän ketteryyttä, mutta kun maihin on päässyt, kalliolla on mukavaa istuskella tai loikoilla merimaisemaan ihaillen.
Saarella oli useampi veneseurue, mutta tunnelma oli mukava ja leppoisa. Osa saunoi omatoimiperiaatteella toimivassa saunassa ja grillasi tulipaikalla. Me uimme meressä ja nautimme piknik-eväitä veneen takakannella.
Yhden seurueen veneestä oli moottori hajonnut, ja oli kiinnostavaa seurata, kuinka näppärästi Meripelastus kävi hinaamassa heidät pois saaresta. Koirallakin riitti ihmeteltävää ja nuuhkittavaa, kun se koetti pysyä kärryillä siitä, mitä kaikkea ympärillä tapahtuu ja keitä kaikkia ihmisiä täällä hyörii.
Auringonlasku oli upea! Sitä katsellessa tuli valtavan kiitollinen olo, kesästä, Suomen luonnosta, perheestä, kaikesta. Enää ei harmita yhtään, että ulkomaille matkustaminen on koronaviruksen takia jäissä. Kotimaassa on hyvä viettää kesää.
Olen jopa alkanut suhtautua veneeseen kuin se olisi kelluva kesämökkimme. Ne, jotka tuntevat minut, tietävät, että rakastan uimista, enkä voisi kuvitellakaan kesää ilman uimista. Ehkä minulla on hyvät edellytykset veneilijäksi. Ei ole kovin iso harppaus siirtyä veden sisästä sen päälle.
