Vietimme viikonloppuna kuopuksen rippijuhlia, vihdoinkin! Hän ehti käydä rippileirin helmikuussa ennen ensimmäistä koronapandemiaa, ja konfirmaation piti olla kesäkuun alussa. Mutta sattuneesta syystä tilaisuus jouduttiin siirtämään tänne elokuun loppupuolelle. Juniori miettikin juhlien alla, muistaako hän enää yhtään virttä tai rukousta, kun leirin ja konfirmaation välinen aika venyi puoleksi vuodeksi.
No mutta tällä kerralla konfirmaatio ja rippijuhlat saatiin onnellisesti pidettyä. Jännitin viime metreille saakka, kuinka käy. Joudummeko perumaan juhlat siksi, että joku perheestämme saa koronavirustartunnan ja/tai koko perhe joutuu karanteeniin.
Jännitin myös iäkkäiden vanhempieni puolesta. Kutsuimme heidät totta kai juhliin, mutta ristiriitaisten tunteiden vallassa: ihanaa, jos he tulevat, mutta kamalaa, jos he saavat juhlista koronatartunnan. He löivät osallistumisensa lukkoon vasta juhlapäivän aamuna ja päättivät tulla.
Nuoren toinen mummo ja riskiryhmään kuuluvat setä sen sijaan eivät uskaltaneet osallistua. Ymmärsimme sen täysin. Juhlimme vain pienellä, 18 hengen porukalla, läheisten sukulaisten ja ystävien kanssa, mutta eihän se tartuntaa estä, jos huono tuuri käy ja joukossa on oireeton kantaja.
Epävarmuus varjosti valmisteluja ja aiheutti stressiä, vaikka juhlien järjestäminen muuten olikin mukavaa. Kävimme ostamassa nuorelle tyylikkään puvun paitoineen ja solmioineen, rippilahjan ja ruusun (jotka hän sai itse valita).
Tarjoilut tein itse ja tehtävää riitti, joten leivoin parin viikon varrella pikkuhiljaa pakkaseen. Leivoin kaksi täytekakkua, suklaaleivoksia, munkkeja ja feta-kasvispiirakkaa. Lisäksi tein tortilloista lohirullia ja ostin naposteltavia kasviksia ja keksejä.
Kakun koristelun, lohirullien teon ja pari muuta asiaa hoidin juhlaa edeltävänä iltana. Pöydän katoin vasta juhla-aamuna.
Moni vieras kyseli rahkamunkkien ohjetta ja se löytyy täältä. Tällä kerralla en tosin kieritellyt munkkeja sokerissa, vaan koristelin ne sokerikuorrutteella – ihan vain siksi, että niitä olisi siistimpää syödä.
Järjestin myös parkkipaikalle pari ylimääräistä vieraspysäköintipaikkaa ja lainasin tarvittavan määrän puutarhatuoleja. Ripottelin tuoleja sisälle ja ulos niin, että vieraat voivat istua turvallisen etäisyyden päässä toisistaan. Ostin kahvia, teetä, virvoitusjuomia ja käsidesiä ja laitoin vessaan paperipyyhkeitä käsien kuivaamista varten.
Kun pääsimme kirkkoon, stressini kaikkosi saman tien. Kaikki oli valmista ja rauhoituin hetkeen. Konfirmaatio oli normaalia lyhyempi ja kesti vain tunnin, mikä ei ainakaan itseäni haitannut yhtään. Jokainen nuori oli saanut kutsua kirkkoon enintään neljä vierasta, joten tilaisuudessa oli mukavan väljää.
Rippijuhlissa kotonamme oli sateisesta säästä huolimatta mukava, lämminhenkinen tunnelma ja kaikki vieraat olivat suurella sydämellä mukana.
Mutta kävi niin kuin usein muuallakin näyttää käyvän: ihmiset unohtivat pian turvavälit ja muut varotoimet ja heittäytyivät hetkeen ja juhlatunnelmaan. Ehkä koronauhan miettimisestä on hyvä välillä irrottautuakin ja pitää siitä ajatuksissaan hetken lomaa. Pari seuraavaa viikkoa sitten jännitetään, selvisivätkö kaikki oireetta.
Yksi vieras peruutti tulonsa h-hetkellä juhlapäivänä. Hänen lapsensa oli alkanut oireilla aamulla ja lapsi piti viedä koronavirustestiin. Niin kurjaa kuin ystävän tulon peruuntuminen olikin, huokaisin helpotuksesta, ettei hän ollut vielä ehtinyt meille.
Olin ja olen niin ylpeä ja kiitollinen rakkaasta lapsestani. Hän nautti juhlasta, käyttäytyi kohteliaasti ja huomaavaisesti, keskusteli ja kuunteli, kiitti vieraita. Päivän päätteeksi hän antoi ison kiitoksen minulle, juhlien järjestämisestä ja kaikesta. Ihanaa, että saimme viettää tämän nuorelle tärkeän tilaisuuden!
