Näin lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna ilmassa on tietynlaista haikeuden tunnetta. Aivan kuin mieli olisi heittämässä hyvästejä kesälle, ja niinhän se onkin.
En ole enää aikoihin oleskellut takapihalla ja terassilla, vaikka kesäkalusteet ovat vielä paikoillaan. Aurinkovarjo on ollut kiinni pari kuukautta ja riipputuoliin lentelee lehtiä. Esikoisen ylioppilasjuhliin raahaamamme pieni pöytä ja pari tuolia ovat unohtuneet pihalle.
Välillä piipahdan takapihalla ihastelemassa ruskaa ja ihmettelemässä kasveja, jotka jaksavat kukkia vaan. Syyleimu on kukkinut viikosta toiseen ja huumannut tuoksullaan, myös maljakossa. Kesän alussa istuttamani tähtisilmät sinnittelevät yhä hengissä, vaikka ne eivät enää avaudukaan.
Elokuussa ostamani daalia on ollut pitkään syksyisen pihamme kuningatar. Kukat ovat kauniita, runsaita ja upean värisiä.
Daalia sopii kivasti ruukkuun muratin ja tähtisilmien kanssa. Kukkapenkkiin en halua daalioita laittaa, koska ne ovat etanoiden herkkua. Täällä on lähimaastossa etanoita hirveitä määriä ja pelkään joka vuosi, että ne löytävät tiensä pihaamme.
Mitä pidemmälle syksy etenee, sitä vähemmän minulla on intoa hoitaa pihalla olevia kesäkukkia ja perennoita. Annan niiden elää omaa elämäänsä ja kuihtua, kun sen aika on.
Seuraan mielenkiinnolla jokasyksyistä eloonjäämiskoetta pihalla: kuinka pitkälle kukat kestävät ja mikä kukka kestää hengissä pisimpään. Yhtenä syksynä neilikka kukki pirteänä vielä lumisateessa.
Ruskan väreissä kylpevä piha on kaunis mutta jollakin tavalla surullisen ja hylätyn näköinen. Alkaa olla aika laittaa piha ja terassi talviteloille. Meillä on ensi viikonloppuna pihatalkoot, joten ajattelin silloin raivata pihan ja kiikuttaa kesäkalusteet varastoon odottamaan ensi kesää.
Riipputuolin säilytys vain on ongelmallista, koska se ei mahdu ulkovarastoon. Viime talven tuoli oli terassilla katoksen alla suojassa, mutta en tiedä, kestääkö se toista talvea ulkona – ellei talvi ole kovin leuto.
Lempeää lokakuun alkua!
