Päätän tämän vuoden postaukseni näihin kuviin valkoisesta amarylliksestä, lempikukastani, joka on ollut tänä vuonna aivan erityisen kaunis ja yllätyksellinen. Olen jopa alkanut uskoa, että kasveillakin voi olla omanlaisensa luonne.
Tämä amaryllis on ollut selvästi leikkisämpi kuin aiempien vuosien kukat. Se on osoittautunut monimuotoiseksi, kerrokselliseksi ja yllätykselliseksi aivan kuin koko kulunut vuosi.
Jos joku olisi kertonut tämän vuoden alussa, mitä kaikkea vuoteen tulee sisältymään, en tiedä, olisinko uskonut. Ainakin minua olisi alkanut hengästyttää jo etukäteen.
Tähän vuoteen on mahtunut isoja ja vähän pienempiä asioita, muutoksia, suuria tunteita ja vähän tasaisempaa menoa, juhlaa ja vielä enemmän sitä tavallista hyvää ja välillä rasittavaakin arkea. On ollut paljon iloa, onnea ja kiitollisuutta, mutta myös huolta ja murhetta.
Kaikki ei ole mennyt niin kuin olen suunnitellut ja takkiin on tullut, mutta vuosi 2018 toteutti myös monta toivettani. Yksi niistä oli kauan haaveilemani Pariisin matka ja toinen keittiöremontti, josta ehdin haaveilla vielä kauemmin. Sain myös paljon uutta virtaa ja innostusta työhön ja bloggaamiseen uusien, mielenkiintoisten ja palkitsevien haasteiden myötä. On ihanaa, kun voi vielä (tällä iällä) oppia uutta ja kehittyä.
Puhumattakaan kaikesta siitä, mitä olen kokenut kekseliäiden, luovien, toimeliaiden ja aikaansaavien lasteni kautta. Voin vain ihmetellä ja ihailla sitä innostusta, sitkeyttä, päättäväisyyttä ja voimaa, joka nuorissa virtaa. Jos heihin luottaa ja antaa heidän toteuttaa itseään, tapahtuu paljon upeita asioita.
Mutta takaisin amaryllikseen. Kun ostin amarylliksen, se oli kuin mikä tahansa amaryllis. Sipulista pukkasi vartta ja sen päähän kasvoi nuppuja. Koetin kastella kasvia maltillisesti, ettei varsi kasvaisi valtavan pitkäksi. Onnistuin, ihme kyllä, pitämään varren kerrankin maltillisena.
Varren kanssa amaryllis oli hillitty mutta kukkien suhteen se villiintyi ja alkoi kasvattaa nuppuja toinen toistensa päälle. Kun ne aukesivat, kukatkin näyttivät olevan päällekkäin, mikä oli varsin eriskummallista. Yleensähän saman varren päässä olevat kukat sojottavat vierekkäin eri suuntiin. Mitä enemmän amaryllistä katselin, sitä vakuuttuneemmaksi tulin siitä, että se on huumorintajuinen ja vain vitsailee.
Taisin olla oikeassa, sillä jonkin ajan kuluttua kukat asettuivat nätisti vierekkäin kuten ennenkin ja akrobaattitemput loppuivat. Siinä se kukki kauniina ja komeana toista viikkoa ja ilahdutti mieltäni aina uusilla kukilla, kunnes viimeisetkin kukat alkoivat kuihtua.
Kuihtuvissa kukissakin on mielestäni jotakin kaunista ja herkkää, eivätkä ne näytä samalla tavalla surullisilta tai lohduttomilta kuin monien muiden kasvien lakastuvat kukat.
Amarylliksellä oli kuitenkin vielä yksi yllätys taskussaan, tai mullassaan: sipuli alkoi työntää uutta vartta esiin. Ja vieläpä parahiksi uuden vuoden alkuun. Nyt odotan jännityksellä, mitä siitä kehittyy – samoin kuin odotan uteliaana, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.
On aina ihanaa aloittaa koskematon, korkkaamaton uusi vuosi ja nähdä, kuinka se alkaa täyttyä arjen asioilla, tapahtumilla, tunteilla, ihmisillä, elämällä. Uudenvuodenlupauksia en tee, koska uskon, että lupauksia voi tehdä ja tavoitteita asettaa milloin vain. Ei tarvitse odottaa vuoden, viikon tai edes päivän vaihtumista. Jokainen hetki on hyvä hetki alkaa elää paremmin, omien arvojensa mukaan.
Kiitos tästä vuodesta ja hyvää, antoisaa ja onnellista uutta vuotta sinulle!
Hyvää uutta vuotta myös sinne päin. Teidän amaryllis on tosiaan persoonallinen 😍
Kiitos kaunis <3 Onhan tuossa kukassa ollut ihmettelemistä. Luonto osaa yllättää, sisälläkin. Onnellista uutta vuotta!
Hyvää ja valoisaa uutta vuotta sinulle ja blogillesi! Olipa ihmeellinen amaryllis!
Kiitos paljon, hyvää uutta vuotta sinulle myös <3 Kiva, kun olet lueskellut juttujani 🙂